Arjesta mä seikkailun teen

Näin lauletaan Minä olen Peter Pan -lastenlaulussa, ja itse koenkin arjen seikkailuna. Itse asiassa olen kiinnostuneempi lukemaan blogeja ihmisten tavallisesta arjesta kuin maailmanmatkaajien matkakertomuksia. Olen itsekin matkustanut paljon. Alle kouluikäisenä porhalsimme autolla pitkin Eurooppaa perheemme kanssa. Kun menin kouluun, olin käynyt lähes 30 eri maassa. Silti nyt aikuisena olen kiinnostuneempi tavallisesta arkisesta elämästä, ja itse asiassa ulkomaillakaan en ole erityisen kiinnostunut monumenteista ja patsaista, vaan keskityn tarkkailemaan tavallisten ihmisten eloa.

Tämä päivä on kulunut perinteisen torstain kaavan mukaan. Aamulla heräsin puoli seitsemän aikaan. Nykyään olen alkanut nukkua näinkin pitkään. Tämä on minulle hyvin, sillä usein minulla on tapana herätä jo viiden aikaan. Useat ihailevat tällaista tapaa, mutta minusta se on vain ärsyttävää, kun herää noin aikaisin, vaikka olisi mennyt kuinka myöhään nukkumaan. Mutta nyt kun menee kymmenen aikaan nukkumaan ja nukkuu puoli seitsemään, niin pitkä yöhän siitä tulee. Onni lopetti yösyömingit jo kolmen ja puolen kuukauden ikäisenä, joten meillä ei ruokailla yöllä (tällä hetkellä siis, silllä alkuvuodestahan meillä on uusi perheenjäsen). Katkonaisia yöt kuitenkin ovat, sillä joka yö joku kriisi Onnilla on. Pääasiassa tuttiin liittyvä sellainen. Onneksi nukahdan helposti uudestaan.

Haluan nousta aamulla hyvissä ajoin ennen Onnia, jotta ehdin rauhassa syödä aamupalan, juoda aamukahvin, katsella Kalevan ja käydä suihkussa. Nyt, kun olen raskaana, päivä ei oikein meinaa startata ennen kuin Juniori antaa elomerkin itsestään. Kutsuttakoon vatsavauvaa siis vaikkapa Junioriksi. Nimenomaan Vatsavauvaa. Herranen aika, jos minun vatsaani sanotaan masuksi. Lapsella on masu. Minä olen aikuinen nainen, ja minulla on maha ja vatsa. Ihan yhtä vähän silmiäni kutsutaan simmuiksi. Entä kuka sanoo, että aikuisella miehellä on pippeli. No joo, mutta ei onneksi mennyt kauan, kun vatsassa tuntui elämää ja saatoin rauhallisin mielin aloittaa päivän.

Onni heräsi poikkeuksellisesti jo ennen puolta kahdeksaa, yleensä koisii noin kahdeksaan. Olen kyllä onnellinen, että osaksemme on tullut näin hyväuninen vauva, ei ole todellakaan itsestäänselvää, että seuraava painos on samanlainen. Joka tapauksessa, Onnille herätys oli aikainen ja, tästä johtuen sammuikin seuraaville tavallista aikaisemmin. Ulos emme ehtineet ennen sammumista. Kun Onni nukahti, aloin perinteiseen tapaan lukea kirjaa. Kotitöihin en Onnin uniaikaa käytä - niitä voi tehdä Onnin valvoessakin, mutta lukea ei silloin voi. Tällä hetkellä luvun alla on Mirjami Hietalan Isoveli-romaani. Kertoo, millaista on, kun veli on kehitysvammainen. Minua kiinnostavat kirjat ja tarinat, joissa käsitellään yhteiskunnan heikompiosaisia ja suhtautumista heihin.

Pitkiä unia Onni ei nukkunut, joten lukeminen jäi lyhyeen tänään. Meillä on sellainen tapa Onnin kanssa, että kun herää päiväuniltaan, luen hänelle lastenrunoja. Onni venyttelee ja heräilee rauhassa sängyssään, kun minä luen. On ihana huomata, että poika selvästi nauttii tästä hetkestä. Suosikkirunokirjani on Tammen kultainen lastenrunokirja. Aivan ihanat kuvat ja hurmaavia lastenrunoja. Ei vain vanhasta ajasta, vaan tämän päivän lapsia koskettavista asioista.

Onnin noustua puunailen hetken keittiötä. Täällä uudessa kodissamme on kivempi siivotakin ja tuntuu tärkeältä pitää koti kauniina ja puhtaana. Mikään talousihme en ole ja voin jättää siivoukset väliin tai ainakin vähemmälle, jos ei yhtään jaksa tai ei ehdi. Mutta silloin, kun on saanut siivottua, on suloista vaikkapa sytytellä kynttilöitä illalla. Tänään siivotessani Onni suuttui minulle oikein kunnolla. Jos osaisi puhua, olisi varmasti sanonut, että haista paska. Hän nimittäin haluaisi niin kovasti penkoa roskiskaappia. Minä vain seisoin tiukasti oven edessä ja tiskasin kattilaa. Onni työnsi ja pukersi minua kaapin edestä, mutta ei tietenkään onnistunut. Vaikka onkin jo iso poika, niin kyllä minulla on elopainoa vielä viisi kertaa enemmän kuin hänellä. Tästä Onni suuttui kovin. Minua meinasi lähinnä huvittaa raivari. Typeriä kieltoja ja sääntöjä en halua kotiimme, mutta ei kaikkea voi sallia. Sääntönäni on, että sellaista ei saa tehdä, mikä vahingoittaa itseä tai muita tai mikä rikkoo paikat.

Puolilta päivin Onni ruokaili lounaansa, ja pian tämän jälkeen anoppini eli Onnin toinen mummu tuli meille. Minulla on nimittäin säännöllisesti menoa kolmena päivänä viikossa, ja näinä aikoina Onnin mummut hoitavat poikaa parin tunnin ajan. Mahtavaa, että asia on järjestynyt näin. Monesta syystä. Minä saan hoidettua tärkeät asiat ja Onni ja mummut saavat viettää toistensa kanssa aikaa keskenään. Sopivissa määrin, sillä kyse on tosiaan parista tunnista. Pidempiä aikoja en malttaisikaan oikein pojan luota olla pois. Kovin tiukasti näkymätön napanuora pitää meitä vielä kiinni toisissamme.

Samalla reissulla kävin pikaisesti kirjastossa ja ruokakaupassa. Tällä kertaa lainasin lähinnä cd-levyjä, ja nyt parhaillaan kuuntelen Hectorin kokoelmalevyä. Kaupassa on joskus jännittävää käydä, jos löytää hyviä uutuuksia. Kun löydän jonkun uuden makuelämyksen Onnille, tuntuu kuin saisin itse maistaa jotain eksoottista. Tänään innostuin, kun löysin mansikanmakuisia maissinaksuja. Maissinaksuja on ehdottomasti oltava, sillä Onni ei oikein tykkää, jos minä syön ja hänellä ei ole mitään suuhun pantavaa. Kotiin tultuani naksut olivatkin tarpeen, sillä olin jo nälkäkuoleman partaalla. Hyvin maistuivat uudet naksut.

Ollessani poissa Onni ei ollut nukkunut, joten ei ollut suuri työ saada pientä miestä toisille päikkäreille. Nukkuu juuri, mutta herää varmasti hetkenä minä hyvänsä.

Tällainen päivä tänään. Ilkka on tullut jo kotiin. Ehkä teemme koko perhe jotain yhdessä, kunhan poika herää. Ja taitaa itse asiassa isompikin mies nukkua. Ainakin kovin hiljaista on.

Uusi blogi

Olen kirjoittanut jonkun verran blogeja anonyymina. Lisäksi olen kirjoittanut paperisia päiväkirjoja siitä lähtien, kun opin kirjoittamaan. Nyt noita päiväkirjoja on pitkä rivi kirjahyllyssämme. Yhä edelleen kirjoitan henkilökohtaista päiväkirjaa, mutta sen funktio on eri kuin blogilla. Koen, että blogin kirjoittaminen pitäisi paremmin yllä kirjoitustaitoani, kun lauseita ja ajatuksiaan joutuu enemmän miettimään eikä vain suolla tajunnanvirtaansa. Blogiin tulee myös tarkemmin päivitettyä arkista elämää, kun puolestaan paperisiin päiväkirjoihin tallennan tunteitani ja ajatuksiani.

Mietin, mikä voisi olla nimi blogille, ja olkoon se nyt tämä: Elämäni äitinä. Olenhan minä muutakin kuin äiti, mutta kyllä äitiys on asia, joka eniten minua tämänhetkisessä elämässäni määrittää. Jaan myös elämäni aikaan elämä ennen äitiyttä ja elämä esikoisen raskauden ja syntymän jälkeen, sillä äidiksi tuleminen on muuttanut valtavasti asioita elämässäni, ja uskokaa tai älkää, mutta koen kaikki muutokset positiivisina. En kaipaa aikoja, jolloin oli aikaa itselle mielin määrin, kun sai tehdä, mitä lystää milloin tahtoo. Sen sijaan koen, että lapsen myötä pienetkin asiat elämässäni ovat saaneet merkityksellisyyden. Kupillinen kahvia maistuu paremmalta poikani myötä, ja ihan kuin syksyn lehdetkin olisivat kirkkaampia tänä ensimmäisenä syyskuuna, kun minulla on lapsi. Tunnen pohjatonta myötätuntoa lapsettomuudesta kärsiviä kohtaan. Keneltäkään vanhemmuutta haluavalta ei saisi riistää tätä kokemusta, jonka olen lapseni myötä saanut. Joka päivä monta kertaa katson kiitollisena pientä poikaani. Hän ei ole mikään itsestäänselvyys. Hän on Ihme.

Kaikki lukijat eivät ehkä tunne minua, joten kerron joitakin asioita itsestäni. Täytän parin viikon päästä 30 vuotta ilman minkäänlaista ikäkriisiä. Esikoispoikamme Onni syntyi viime vuoden lokakuun 27. päivä, ja nyt olen jälleen raskaana. Uusi raskaus on nyt hieman yli puolivälissä. Mieheni kanssa olemme tunteneet jo 14 vuotta, ja avioliittovuosia alkaa olla mittarissa kuusi. Alkuvuodesta ostimme oman, ihanan kodin, jossa on tilaa ja oma, ihana piha. Luksusta ahtaan kaksioelämän jälkeen.

Koulutukseltani olen filosofian maisteri, ja pääaineeni on suomen kieli. Olen jatko-opiskelijana suomen kielellä. Tosin väikkärin aihetta ei tällä hetkellä ole, kun vanha aihe kuopattiin. Lisäksi minulla on myös tekeillä kirjallisuuden gradu ja syventävät opinnot. Opinnot eivät kuitenkaan ole pääsijalla elämässäni, vaan olen hoitovapaalla ja joulukuussa alkaakin sitten jälleen äitiysloma.

Vaikka blogini nimi on Elämäni äitinä, kirjoitan kaikenmoista elämästäni ylipäätänsä, kuten kirjoista, joita luen paljon. Mutta äiti olen silloinkin, kun teen muutakin, joten olkoon nimi tämä.

Jaahas. Pienen lapsen äitinä kaikki jää aina kesken, kuten nyt, sillä on Onnisen iltapuuhien aika. Huomenna alan sitten kirjoittaa enemmän päiväkirjatyyppisesti.